Lähteisiin viittaaminen vs. plagiointi

Miksi lähteet pitää merkitä näkyviin?

Kun kirjoitetaan tekstiä, siihen usein haetaan ja lainataan tietoa myös muualta. Lähteiden käyttäminen on sallittua, ellei jopa suotavaa, mutta käytetyt lähteet on merkittävä tekstiin. Lähteiden merkitseminen tuo tekstille luotettavuutta ja mahdollistaa sen, että tekstin lukija voi halutessaan perehtyä itsekin käytettyihin lähteisiin. Lukija voi haluta tutustua lähteisiin esimerkiksi siksi, että hän on kiinnostunut aiheesta, tai siksi, että hän haluaa itse lukea lähdetekstiä, jos epäilee kirjoittajan ymmärtäneen sen (tahallaan tai tahattomasti) väärin.

Lähdekritiikki

Lähdekritiikiksi kutsutaan sitä ilmiötä, kun tiedon etsijä etsii tietoa eri lähteistä ja punnitsee niiden luotettavuutta ja uskottavuutta. Lähteitä kannattaa käyttää monipuolisesti eikä uskoa aina ensimmäisenä tai helpoiten vastaan tullutta lähdettä. Erilaiset lähteet ovat hyödyllisiä erilaisessa tiedonhaussa – esimerkiksi siitä näkökulmasta, millaiselle kohderyhmälle oma teksti on suunnattu ja minkä tasoista tietoa oman tekstin kohderyhmä on kykenevä tai halukas ottamaan vastaan.

Varastaminen ja luottamus

Plagioinniksi kutsutaan ilmiötä, jossa lähteestä on kopioitu tietoa ilman, että lähdettä on merkitty näkyviin. Plagiaatti on siis teksti (tai muu tuotos), joka on kopio. Teksti ei välttämättä ole kokonaan plagiaatti, vaan se voi sisältää myös plagioituja osia. Ikävä kyllä koulutöinäkin silloin tällöin palautetaan plagiaatteja – miten tällaiset työt arvostellaan, sen voit lukea kurssiblogista kohdasta Kurssikäytännöt. Opettaja yleensä tunnistaa plagiaatin tai plagioidun osan tuotosta: voit verrata tunnistamista tilaan, jossa sinua on pyydetty palauttamaan valokuva itsestäsi, ja tuotkin sen sijaan valokuvan Madonnasta. Yhdennäköisyys ei täsmää.

Plagioiminen on valehtelemista. Kun valehtelusta jää kiinni, luottamus on menetetty. Ja kun luottamus kerran menee, sitä on vaikeaa saada takaisin. Tästä on varmasti jokaisella kokemusta. Älä siis plagioi, vaan merkitse näkyviin käyttämäsi lähteet.

Lähteet ja oma ajattelu

Lähteisiin viittaamisen ideana on se, että lukijan on erotettava kirjoittajan omat ajatukset hänen käyttämiensä lähteiden ajatuksista. Kirjoittaminen on ajattelemista. Copy + paste on mekaniikkaa. Lainatut ajatukset on linkitettävä luontevaksi osaksi omaa tekstiä – lainaamisen on oltava tarkoituksenmukaista.

Se, mikä on omien ja lainattujen ajatusten suhde tekstissä, riippuu tekstilajista. Esimerkiksi essee on usein pohtiva teksti, jossa on runsaasti omaa ajattelua. Referaatti sen sijaan ei sisällä lainkaan kirjoittajan omia mielipiteitä, vaan ainoastaan referoi pohjatekstiä.

Lähteisiin viittaaminen äidinkielen esseissä

Kun lähdetekstiin viitataan ensimmäistä kertaa, siitä on kerrottava

1)      tekstin nimi

2)      tekijän nimi

3)      julkaisuaika

4)      julkaisupaikka

5)      tekstilaji.

Mikäli kyseessä on internetlähde, on kerrottava

1)      tekstin nimi

2)      tekijän nimi

3)      julkaisuaika

-          milloin teksti on alun perin julkaistu (mikäli tämän saa selville)

-          milloin lähteen käyttäjä on lähdettä käyttänyt (katsomispäivämäärä)

4)      julkaisupaikka

-          koko linkkiä ei kirjoiteta tekstiin, vaan pääsivun osoite ja tarpeellinen määrä alasivuja

-          mikä on internetsivuston nimi, mikäli se ei käy selvästi ilmi osoitteesta

5)      tekstilaji.

Mikäli lähde on tietosanakirja (olipa se sitten kirjana tai sähköinen lähde, kuten Wikipedia), kerrotaan tietosana-artikkelin nimi.

Jos lähteeseen viitataan tekstissä myöhemmin uudelleen, kaikkia edellä mainittuja tietoja ei enää luetella, vaan viittaus tehdään siten, että lukija ymmärtää, mitä on lainattu ja mistä lähteestä. Lähteeseen voi tällöin viitata esimerkiksi tekstin nimellä tai tekijän nimellä. Asiatekstissä tekijään EI KOSKAAN viitata pelkällä etunimellä.

Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa ei juurikaan kirjoiteta tutkielmia, vaan lähteet merkitään edellä mainittujen ohjeiden mukaisesti tekstin sisään. Tutkielmien lopussa on erikseen lähdeluettelo, josta selviää lähteiden tarkat tiedot. Lähdeluetteloiden merkitsemistavat (miten käytetään välimerkkejä ym.) vaihtelevat tieteittäin, mutta lähtökohta on se, että lähdeluettelossa on lähteiden tarkat tiedot. Lähteiden merkitsemiseen vaikuttavat siis tekstilajikohtaiset konventiot eli perinteet.

Kaksi tapaa viitata – suora lainaus (sitaatti) ja referoiminen

Lähteeseen voidaan viitata kahdella tavalla, joko ottamalla siitä suora lainaus eli sitaatti tai referoimalla lähdettä eli selittämällä omin sanoin. Lähteisiin viitataan tyypillisesti preesensissä – kaunokirjallisuuteen aina. Johtolauseiden verbivalinnoilla voi heijastella omaa asennetta käytettyyn lähteeseen: Nieminen sanoo / toteaa / kirjoittaa / kiroaa / meuhkaa /epäilee /ehdottaa…

Suora lainaus (sitaatti) + johtolause

-          Kiinnitä huomiota välimerkkeihin ja niiden sijaintiin sekä isoihin ja pieniin alkukirjaimiin

-          Suoraa lainausta käytetään yleensä silloin, kun halutaan korostaa, että lähteessä asia on sanottu juuri näin – pitkää suoraa sitaattia ei yleensä ole syytä käyttää

”Kesällä on ihanaa uida meressä”, Mikko Nieminen toteaa.

”Kesällä”, Mikko Nieminen toteaa, ”on ihanaa uida meressä.”

Mikko Nieminen toteaa: ”Kesällä on ihanaa uida meressä.”

”Kesällä on ihanaa uida meressä!” huudahtaa Mikko Nieminen.

”Onko kesällä ihanaa uida meressä?” kysyy Mikko Nieminen.

Referoiminen

-          Referoiminen eli omin sanoin selittäminen on tyypillisempi tapa käyttää lähdettä

-          Referoitaessa on mahdollista tiivistää lähteen sisältöä siten, että epäolennaisia seikkoja ei tule mukaan

Mikko Niemisen mukaan kesällä on ihanaa uida meressä.

Mikko Nieminen sanoo, että kesällä on ihanaa uida meressä.